Vesseliä maijua!

koivut

Toizennu piän, huondeksel kogo pereh havačui yhtel aigua. Se havačui juuri sil taval, kui keviän tulles pidäygi havaččuo: vesseläh da rämizijäh pozitiivizeh soittoh.
Tuu-tikki seizoi pozitiivua viändäjen vetty tiputtajan räystähän al taivahansinine lakki muurinpäi piälakas, da taivas oli samanmoine sinine, kui hänen lakki, da päiväine pastoi pozitiivan hobjazih ramkoih.

lintu puussa
Pieni Myy istui hänen rinnal puolelleh ylbienny da puolelleh ujonnu, sendäh ku häi omin käbälin oppi kohendua koufienkeittimen katettu da hieruo čuurul hobjastu taričindu. Nikudai ei parennuh sen jälles, ga vikse kehtuandu oli tärgiembi tulostu.

 
Loitton mäilpäi tuli unehine Mymmeli ribaittajen peräs suuren pertin hurstii, kuduah kiäritynny häi magai kaiken talven. Kevät piätti olla ei runolline, a vallatoi. Se lykkäi joukon piendy, tolkuttomua pilvenhattardu ilmah, se kabrasti levoloilpäi jälgimäzet lumet, se piirdi joga kohtah pienii ojazii da elosti muite vai sulakuudu.

kukka ja kimalainen
‒ Minä havačuin! kirgai Ninnineidoi vuottajen. Muumipeigoi hieraldi ystävällzesti turbastu hänen turbastu vaste da sanoi: ”Vesseliä kevätty!”Da samal aigua häi mietti voisgo häi konzutahto kerduo Ninnineidoile talveh nähte muga, ku se ellendäs.
Häi nägi, kui Ninnineidoi juoksou ottamah omua vihandua keväthattuu. Häi nägi, kui tuatto hyväs mieles ottau tuulimiärävölaittehen da labjan da menöy pordahile.

krookukset
Tuu-tikki soitti kaiken aigua pozitiivua, da päivypasto virdai notkoh, ihan ku luonnonväit oldas pakittu prosken’n’ua, ku oldih moizet ebäystävällizet omien höbökköin puoleh.
‒ Tänäpäi tulou Muikkuine, ajatteli Muumipeigoi. ‒ Tämä on ihan pättävy päivy kiändyö kodih.
Tove Jansson, Kumman talvi
Karjalakse on kiändänyh Natalja Sinitskaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *