Tietto

Siiri Rautio Karjalassa

Vuottaa neitšoi portin pieles
dorogastu kattšoo vai
Minne olloh tietto jiänyh
abiel mielel uatteloo
Pilveh taivas tummaks mustuu
vetty rubei vihmumah
Perttih terväseh jo juoksoo
kyynälsilmis atkalasti
Muamo nägöö kui on jielot
tyttyä tahtoo alevuttua
Tules tänne tšuajuu juommo
yhtes nygöi pagisemmo
Johai neitšoi silmät kuivai
kenbo šentšois kävelöö

Tietto tuli käteh tarttui
kaglakkai jo ollah hyö
Muamo nägöö kai on hyvin
nygöi paistaa päiväne

 
Elo uudinaine

Näithäi niityl
kui šoma neičoi
ruskeidu dai sinisii
viršših keriäy kukkazii
tožo ruskiet lentuskaset
jupkan helmas liehketäh

Briha jälles juoksenteloo
odva tuntuu proppu
muga händy ihandelloo
järven randah kuččuu

Johai egläi pitkäseh
silmih suadih kaččuo
lykky nygöi käzikäis
heil järvirannas istuo
kuultu vuottu yhtehisty
montugo kägöi kukkuu

Aigua äijäl diiviekselläh
päivy tuandos pastoi
kuibo nenga terväseh
jo järven tuakse laskoo

Onnuako kois vuotetah
muamo taki čakkua
A ildu ylen uduine
elo yhtes’ uudinaine

Siiri Rautio

Karjalan sinikellozet

Unes uvvessah dorogastu eččin
kusbo piäsen kodih Karjalan
linduzet ylen čirčetetäh
muga minuu opastetah

Kuulen sie šomasti sinikellozet čilkatellah
kaččon, jöngöi kodi kuldane ies dai kylyne
päivy pastaa, pihas roozutuhjoset valgiet
kui ennen ozrat, kagrat, kartohkat kasvetah
pellot pitkät ruistu täyvet
meččäs magiet marjaset
lehmyöt, lambahat liäväses
kalaverkkoset vuotetah venehes

A koin uksi salvattu lujah lukkuh
avaintu hos kui ečittelen
enhäi täs hiäs nikus löyvä
kuibo nygöi pertih piäsen

Päivysen jo mustu pilvi kattuakseh
kačon ei ole enämbi kodii ei kylysty
pellot heinyä vai kasvetah
pihan roozat kuihtuttu

Sinikellozet ylen hil’l’ah igäväs čilkatellah
yksizilleh pihal täytty vägie itken, ulisen
Sih havačun, huondes valgei
silmis kargiet kyynälet

Siiri Rautio

Muamo Kuldane Karjalane

Kai ehki kuivetah kyynälehet
a syväin mustaa suuret surut

Kui piettih kohtannu bojuloin
meijän kaunistu Karjalua
omas kois iäres ajettih
vie piäsimmö ilomielis kodih järilleh
a terväseh tuase dostalilleh lähtie pidi

Tuaton armahaisen huogavumah
kirikön multih itkunke jätimmö
sinne jiätih koit dai kylyset
meččät, pellot, kunnahil kukkaset
muga jiätih rakkahimmat rantaset

Muamo raukku ylen hiäs
koin dorogal atkalasti seizoo
gor’as lähtie lapsien kel pagoh
huolevunnu häi vanhibaset piästi
meččie myö lehmien, hebon kel
tusku täysi syvämes, mieles
kui kuluset selvittännöh
iče pikkaraisen yskäh otti
toiset gor’at käsii käsilöis piettih
äijäl varavuttih vakkinastu matkua

Väzyksis muamo talolois kyselöö
kusbo levon suojastu, kusbo lapsil evästy
a vihakkaset rahvas oldih, sanottih
midäbö tänne tuletto nenga suuri pereh

Jöngöi kyynäl silmis muamo
toises talos pokoroijakseh
ei ole meil kodii, lapsikuluset muailmah
armottomakse toras jiädih

Jumaloilleh
ozakse erähäs talos žiälii tiijettih
muga meijän suuri eloikanzu
pieneh perttiseh piästettih

Enämbi ei sua iznessie
a muamol eloksenvägi
yöt, päivät väzymättäh
lapsii vardoijoi, äbäzöi
evakkomatkua murehistu jatkuakseh
uuttu kodii, omua perehel eččitellen

Kuibo ehkis kai passiboimmo
muamo midä meän eis ruadoi
meile midä andoi
Pačahan arvokkahan a ku suammo heil
kiitoksien kunnivoičusten kel
anna ainos säilykkäh bunukoil
mustone ylen hinnatoi
Muamon Kuldaisen Karjalasen

Siiri Rautio

Fotokuvas on runoloin kirjuttai Kinnermäil

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *