Keviän lumotut

Neidoi Kevät on linnas. Sobalaukat ollah täyzi naistu, kudamat kačellah, opitellah sormillah, n’uustetah keviän uvvet pluat’at i jupkat kukkazil da leveilahkehizet stanit! Naizet opitah sellitä liijan pienihgi sobih, konzu on kevät da kai ozutahes kaunehekse. Miehet istutah laukan senčois lämböbattarin piäl libo seizotah ulgoveriän vieres, vuotetah, kylmetäh vähäzen. Heijän piänpiäl lennetäh da iännetäh kajoit. Jälgimäi on kevät!

Minägi keviän lumottu tahtozin midätahto magiedu iändäjile andua, da kuulen, ku neidoi Kevät nagrau. Häi čomendau omii valgieloi kassoi sinivuokkoloil da keriäy muas sullan, kajoin hänele annetun pienen kevähizen podarkan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *