Keviän lumotut

Neidoi Kevät on linnas. Sobalaukat ollah täyzi naistu, kudamat kačellah, opitellah sormillah, n’uustetah keviän uvvet pluat’at i jupkat kukkazil da leveilahkehizet stanit! Naizet opitah sellitä liijan pienihgi sobih, konzu on kevät da kai ozutahes kaunehekse. Miehet istutah laukan senčois lämböbattarin piäl libo seizotah ulgoveriän vieres, vuotetah, kylmetäh vähäzen. Heijän piänpiäl lennetäh da iännetäh kajoit. Jälgimäi on kevät!

Minägi keviän lumottu tahtozin midätahto magiedu iändäjile andua, da kuulen, ku neidoi Kevät nagrau. Häi čomendau omii valgieloi kassoi sinivuokkoloil da keriäy muas sullan, kajoin hänele annetun pienen kevähizen podarkan.

Yksi kommentu “Keviän lumotut

  1. Nygöi on tuaste sygyzy, olluh jo hätken aigua. Kaikis puulois da tuhjolois lehtet pakkunuot. Pimiedy mondu čuassuu joga päiviä, ainos aijembah kaduou päivänvalgei. Puaksuh vihmuu, tuulou. Tunduu, ku nygöi kai zaduačat da ruavot oldas jygiembät ruadua migu keviäl da kezäl.

    No ozakse talvi on lähäl, da lähenöy. Terväh valgei, puhtas lumi kattau muan, pellot, puuloin oksat, taloloin levot. Kattau hierun dorogat, kudamat sen jälles pidäy kabrastua traktoral…

    Toinah tuliel nedälil jo lundu panou?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *