Muuzikan vägi

 

livvikse

                         Santtu Karhule
 
Tiähtilöi räjähtäh huondesyöl
Päiväine nouzou taivahale ruttoh kui ohjus
da menöy kaikkii pilvilöi suurembakse
                     sadatuhattu mečän pedäjiä
                               heiluu tuaksepäi
     štorman da vallon voimas
Starikku niistäy nenän sovetskoiflaguh
ozakkahannu kyynälet silmis
ei tiijä mi päivy tänäpäi on
                   Ruostunuon Leninan paččahan
             yksi sormi menöy poikki
      nenägi viändyy kummallizesti
Läs kaiken nähnyh buabo
                                ottau bunukkua käis
                   da jiäy laukan edeh seizomah
      Akku kaččelou ukonke
avvonazes ikkunaspäi pihua loitombakse
lapset loppietah kiža
                   Virguniekku azettau vahnan Ladan
kylädorogan ojanreunale
ellendämätöidy hengen salbuandua tundijen, astuu
                                                   terväh
                                              ullos
           n'uustau kukkazet lehmänhöstien heinän
savvun, lämmän kylyn
häi toibuu kuundelemah
     Sähkögituaran iäni
         rämizöy
                   kustah koivikon da peldoloin
                   järven da linnan tagan
            Barabuanat pavvutah samal suunnal
            Mugah liittyy
                           bassu
                           mitah pilli
                                    garmošku
                                             vie skripku
Muuzikku kovenou
Pappi juoksou pihale časounas
ei putilleh dogadi
   viereh jiävinytty reboidu
                 miehen pardu häilyy tuules
                 ku häi ristiy silmät
hengi kiitollizuttu da iluo täyzi
         reboi ei lähte pagoh
vaiku kuundelou korvat pystys
                                              Nuoret tytöt
                               avtoazemal
                     säpsähtetähes, nägymätöi aldo
lykkiäy helläh tabakat iäre heijän huulil
hyö alletah lekkuo da kirkahat sugahat
                                           loškotetah heijän silmis
Muuzikku kovenou
                       Ulgon stolan pieles istujat brihat
sorretah kartit käis, bauhu rikkuo pamahuttau
                    piivobutilkat da viinustokanat
hyö kiännetäh kaččiet horizontale
                   Ildu on tulluh yhtes minuuttazes
Muuzikku
kovenou
                   Kaduou
                   kodvazekse
          Da tulou kui muantäräitys
Da Karjalan Poigu algau pajon
                                  viijen, kuvven, seiččemen
                             mikrofonan väil
Hänen iäni on kondien burahtus da čiučoin vidžerdys
voimakkahat
                    hil'l'azet
                           čomat sanat
eule ven'an libo suomen kieldy
Kai kuunnellah
Se on heijän kieldy, rahvahan kieldy
kudaman kerras tundou da mustau
            hos sen olis unohtannuh  

LAURI LUUKKONEN


varzinaskarjalan suvimurdehekse kiändi PAAVO HARAKKA

 Tiähtilöi räjähtäh huondesyöl.
Päiväni nouzou taivahal terväh kui ohjus
da kazvau kaikkie pilvilöi suurembaksi.
Sadatuhatta metšän pedäjiä
häilyy tuaksepäi
myrskyn da valgien voimas.
Starikka niistäy nenän ruskieh flaguh
ozakkahanna kyynälet silmis
ei t’iijä, mi päivä tänäpäin on.
Ruostunnuon Leninan pattšahan
yksi sormi mänöy poikki.
Nenägi viändyy kummallizesti.
Melgi kaiken nähnyn buabo
ottau bunukkua käjes
da jiäy kaupan edeh seizomah.
Akka kattšelou ukon ker
avonazes ikkunas pihua loitommaksi.
Lapset loppietah kizuanda.
Virguniekka seizattau vanhan Ladan
kylädorogan piendarehelle.
Käzittämätöindä hengen salbuandua tundien
astuu
n’äbiezeh
ullos
n’uuhtelou kukkazet, lehmänhöšt’ien, heinän,
savun, lämmän kylyn.
Häi toinduu kuundelemah.
Sähkögituaran iäni
rämizöy
mistahto koivikon da peldoloin,
järven da linnan tagan.
Barabuanat bauhutah samal suunnal.
Mugah liittyy
basso
mitahto pilli,
haidari
da vie skripka.
Muuzikka kovenou.
Pappi juoksou pihal tšasounas
Ei kunnolleh dogad’i
viereh jiäviydynnyttä reboida.
Mužikan parda häilyy tuules,
kui häi rišt’ii silmät
hengi kiitollizutta da iluo täyzi.
Reboi ei lähe pagoh
vai kuundelou korvat pyssys.
Nuoret tytöit
bussa-azemal
säpsähetäh, nägymätöi aldo
lykkiäy lembiešt’i dubakat iäreh heijän huulil.
Hyö alletah lekkuo da kirkkahat sugahat
lošnitah heijän silmis.
Muuzikka kovenou.
Pihal stolan pieles istujat brihat
kirvotetah kartit käzis, bauhu murendau pamahuttah
piivobutilkat da viinastokanat.
Hyö kiännetäh katšondat horizonttah.
Ildu on tulluh yhes minuuttazes.
Muuzikka
kovenou
häibyy
kodvazeksi.
Da tulou järilleh kui muanjärissys.
Da Karjalan Poiga algau pajon
viijen, kuvven seittšemen
mikrofonan väjel.
Hänen iäni on kondien burahus
da tšiutšoin vidžerrys.
Voimakkahat,
hil’l’azet,
tšomat sanat
eule veńan eigä suomen kieldä.
Kaikin kuunnellah.
Se on heijän kieldä, rahvahan kieldä,
min järgieh tundou da muistau,
hos sen olis unohtannuh.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *