Olga Karlova: Leikkilorusie lapšilla

Viučin vaučin variksen šiivin

Viučin vaučin variksen šiivin,
čipiti čäpiti čipirikin šiivin,
Kiertyän kuartuan haukan šiivin,
korkiella lennämmä kokon šiivin.

(Hannele Huovi, kirjassa: Vauvan vaaka)

Lennätetäh pikkaraista omissa käsissä pityän, konša variksen tapah, konša
korkiella kuin kokko lentäy.

Laiva


Laiva, laiva,
kunnehan laiva matkuau?
Muilla mailla
omenoita oštamah,
kalittoja kaupiččomah,
kiik – laiva keikkuu!
Laiva, laiva,
mistähän še laiva tullou?
Muilta mailta kostinčat
on matašša,
yštävie šepyämmä,
kiik – laiva keikkuu!
(suom. kr.)

Lašta kiikutetah yšäššä tahi venyölläh puitto matattais uallokošša laivalla ta
šamalla lauletah. Lopukši ševätäh ta annetah n’okkua.

Tuli peiponi


Tuli peiponi, luati pešän,
tuli varpuni, muni munan,
tuli hiironi, vei, vei, vei!
(suom. kr.)

“Kävelläh” omilla šormilla lapšen jalkoja tahi käsivaršie pitin vačan piällä ta
šielä rakennetah pešä ta munitah šiih muna, ta konša tulou hiiri, kut’kutetah.

Tuu tuu tupakkirulla


Tuu tuu tupakkirulla
mistäš tiesit tänne tulla?
Tulin Piiterin mie tietä,
karjalaisen kauppatietä.
Mistäš tunsit meijän portin?
Nävin teijän uuvven portin.
Haka alla, pyörä piällä,
kontien tal’l’a aijan piällä.
Tuu tuu tupakkirulla
mistäš tiesit tänne tulla?
Tulin Piiterin mie tietä,
karjalaisen kauppatietä.
Mitäš ruatelit šie, veikkon?
Olin tienestissä šielä.
Šuuri pereh äijän lašta,
äijän lašta pikkaraista.
Načči, Jennu, Santra, Ontto
vuotetah hyö kotih tuattuo
Ort’t’o, Iro, Jouki, Pekka
Armahaiset, pikkaraiset.

Tuuvvitušlaulu, mi tunnetah omana kuin Šuomešša niin Vienaššaki.

Väinö račaššella tahto variksella


Väinö račaššella
tahto variksella.
Ka ei ollun ohjakšie.
Ensin lenti šinne,
šiitä lenti tänne.
Lopulta mäni šuinpäin ojah.

Hypitetäh lašta polvilla ta “lennetäh” šuunnašta toiseh kuni ei “kuavuta” lopulta ojah.

Šouvamma Šorol’ah


Šouvamma Šorol’ah,
pitkä on matka tätiläh.
Täti paistau pakšun riešan,
panou äijän voita piällä.
Pikkusen šijanlihua,
muuta lihua murusen.
(karj. kr.)

Issutah lapšen kera vaššakkah ta käsistä pityän “šouvetah”.

Harakka huttuo keittäy


Harakka huttuo keittäy,
hännälläh härkiččöy,
nenälläh kuot’t’elou.
Tuli viisi vierahaista.
Anto tällä, anto tällä,
anto tällä, anto tällä.
Tällä pakšupiällä ei ni riittän.
Hiiret vettä eččimäh!
(karj. kr.)

“Keitetäh huttuo” lapšen kämmeneššä, šormenpiällä “härkitäh” ta “kuot’ellah”,
“ruokitah” jokahini šormi ta lopukši juoššah “hiirinä” kainaloh, kut’kutetah lašta.

Harakka huttuo keittäy,
Hännälläh härkiččöy,
Nenälläh kuottelou.
Tuli viisi vierahaista,
Anto tällä, anto tällä,
Anto tällä, anto tällä,
Tällä pakšupiällä ei ni riittän.
Še kattilua kavistamah.
Tuli vejen jano,
Läksi vettä noštamah
Korennolla kultasella,
Kauhalla hopiesella,
Jalkani čurahtamah,
Čui, čui, hakosen alla!
(karj. kr.)

Peikalopotti, Šuomen šotti


Peikalopotti,
Šuomen šotti,
Inkerinmualla,
kultaralla,
pikkaraini čakari.
(karj. kr.)

Leikitäh vuoronperäh jokahisen šormen kera.

Ken, ken, ken?


Ken, ken, ken? – Ukko ta akka.
Ken, ken, ken? – Šammalta vakka.
Ken, ken, ken? – Venehen kokka.
Ken, ken, ken? – Piipun n’okka.
Ken, ken, ken? – Mamma ta pappa.
Ken, ken, ken? – Jalka ta toššu.
Ken, ken, ken? – Paita ta paikka.
Ken, ken, ken? – Vakka ta kanši.
Ken, ken, ken? – Nakris ta nuatti.
Ken, ken, ken? – Rihma ta lanka.
Ken, ken, ken? – Veičči ta tuppi.
Ken, ken, ken? – Kišša ta hiiri.
Ken, ken, ken? – Kana ta kukko.
Ken, ken, ken? – Reppu ta reissumieš.
Šilmä, šilmä, n’okka, šuu, korva, korva – Anni!
(karj. kr.)

Näin piirretäh kuu


Näin piirretäh kuu,
šilmä, šilmä, n’okka ta šuu.
Näin piirretäh kuu.
(suom. kr.)

Piirruššetah pikkaraisen nävöštä kuu.

Hupšut pukšut


Ensin vauvan hupšut pukšut,
hupšut pukšut,
šiitä vauvan höpšöt pökšyt,
höpšöt pökšyt,
Vaipan piällä haššut houšut,
ha ha haššut houšut,
lopulta ne höpšöt pökšyt,
höpšöt pökšyt, hö!
Vauva venyttelöy vain,
vauvan vaippoja kun vaihetah.
Šielä paketti pikkuni.
Kelläpä lahja lämpöni?

(Hannele Huovi, kirjailijan luvalla, kirjassa: Vauvan vaaka)

Luvetah konša vaihetah lapšella vaippa/ pamperssa tahi konša šuoritetah.

Kiikeri, kuakeri


Kiikeri, kuakeri kiššanpoikua,
koikeri, koikeri koiranpoikua,
luputin, luputin luppakorvua,
tepytin, tepytin teppylijalkua.
(suom. kr.)

Lapši venyy šelälläh, aikuhini potkuttelou pikkaraisen jalkoja ensin hitahašti,
šiitä poikkoimpah ta tuaš hil’l’akkaiseh. Lopukši taputetah jalkapohjie vaššakkah.

Huu-sai-sai


Jänö läksi meččäh HUU-SAI-SAI,
piän hiän pisti peittoh HUU-SAI-SAI,
vešakošša kyykki HUU-SAI-SAI,
nyt še hyppyäy: AI AI AI!
HUU-SAI-SAI, HUU-SAI-SAI,
nyt še hyppyäy: AI AI AI!

(Hannele Huovi, kirjailijan luvalla, kirjassa: Peukaloputti)

Lapši voipi olla venyölläh tahi istuol’l’ah. Peitetäh lapšen šilmät tahi oma näkö
paikalla ta otetah še pois / kurkissetah šanuon ”huu-sai-sai”.

Paissamma, paissamma


Paissamma, paissamma
Il’l’ašta taikinua.
Täštä kohuou torttu.
Tiältä nouššah muffinssit,
Tiältä vielä šankit.
Ta piällä pikku marjat.
(suom. kr.)

Lapši venyy šelälläh. Pyöritelläh häneštä taikina kut’kuttamalla ta taputtamalla
vaččua, peppuo, polvija…

Hupšis, lunta tupšahti


Hupšis, lunta tupšahti
pilven talvipuššista.
Kupšis, kenpä kupšahti,
nenälläh tupšahti,
kumoh kupš, kupperi kapš,
kipin kapin kopš!
(Kaarina Helakisa)

Heilutetah lašta puolešta toiseh yšäššä pityän. Lopukši pietäh lašta ylöšalasin.

Vorssat naiset račaššetah


Vorssat naiset račaššetah:
kiirun, kuarun, kiirun kuarun.
Poikkoit miehet račaššetah:
kopoti, kopoti, kopoti, kopoti.
Pikkutytöt račaššetah:
hopoti, hopoti, hopoti, hopoti.
Pikkupojat račaššetah:
hoppikolo, hoppikolo, hoppikolo, hui!
(suom. kr.)

Lapši istuu aikuisen polvilla ta yheššä ”ajetah heposella”. Konša mahtavašti kuin
”vorssat naiset”, konša ruttoseh ta vauhilla kuin pikkupojat.

Popcornit


Poks, poks, kopitah!
Kattila on pullollah.
Kopimma ta pokšahamma,
marššimma ta kupšahamma.
Emmä ole miksehkänä,
kil’l’ahamma: poksis vain!
Maissinjyvät ollah pop,
ylöš alaš, hip ta hop.
(Tittamari Marttinen, kirjailijan luvalla)

Hypitetäh pikkaraista polvilla. Lopukši noššetah ylöš ta lašetah alaš.

Čuh čuh čuhu


Čuh čuh čuhu,
ajamma čuhutamma.
Čuh čuh čuhu,
issumma čuipotamma.

Pityän lašta yšäššä ”ajua čuhutetah” junalla.

Kosan leikki


Puka puka puka puu
Heinät šuuh, šarvet piäh – uuu!

Etu- ta keškišormilla leikitäh ”šarvija”.

Körö körö kirkköh


Körö körö kirkköh,
papinrouvan penkkih,
ruškiella ruunalla,
valkiella varšalla,
kirjavalla kiššalla,
kolipiällä koiralla.
Kopšis, kopšis, kopšis, kopš!
(suom. kr.)

Hypitetäh lašta yšäššä tahikka jalan piällä ensin hil’l’akkaiseh, šiitä jo vauhilla.
Lopukši noššetah pikkaraini kolmičči ylöš ta viimesellä kerralla korkeimmalla.

Olen šiušta ylpie


Olen šiušta ylpie,
šuat yšäššäni kylpie.
Polskis polskis, porina.
Loiskis loiskis, lorina.
(Vauvan ensikirjassa: Kukkuluuruu)

Luvetah yškäniekkua kylvettyässä.

Šuihkutuš


Varpahien välissä
hihityš ta hälinä!
Pisarat jo kil’l’utah:
peškyä korvan takuata,
čakarit ta kyynäšpiät
neki pitäy muilata!
Niska tahtou hierotušta.
Kainalo on ihan mušta!
Vaččua vesi valelou,
šuihku hyvyä luatinou!
Huuhtelemma peppuo,
koko pikku Teppuo.
Peškä vielä n’apa.
Täštä tulou tapa!
(Tittamari Marttinen, kirjailijan luvalla, kirjassa: Peukaloputti)

Räpytämmä käsillä


Räpytämmä käsillä.
Tule, tule mammalla,
tule, pieni, mammalla.
Lyökä kättä vaššakkah.
Pitäy vielä kisata,
pitäy vielä iloija.
A kun mänet makuamah,
šilmät kiini šivomma.
(Raisa Remšujeva: Kolo-kolo kotasie.)

Lapši otetah yškäh: Tule, lintuseni, yškäh. Tule käsie taputtamah, armahaiseni!

Kolo, kolo kotua


Kolo, kolo kotua,
anna, akka, patua.
– Miksi šiula patua?
– Huttuo keittyä.
– Miksi šiula huttuo?
– Pappie syöttyä.
– A miksi šiula pappie?
– Lašta ristie.
– Miksi šiula lašta?
– Lašta laššun poimijakši,
Puolasen puputtajakši,
Hillosen hičuttajakši,
Sikurisen šiirtäjäkši,
Juopukkaisen juontajakši,
Mussikkaisen mučertajakši,
Manšikkaisen maistajakši,
Karpaloisen kantajakši,
Šuolla šuurekši emännäkši.
(karj. kr.)

Löyvin nämä lorut Jovenšuun rahvahanopiston Vauvasanis-nimiseššä lorukerhošša, kumpaista veti Sanaratas ry:n šanataito-opaštaja Riikka Linjama.
Olga Karlova